Jouni Laaksonen Lapsiperheen retkeilyopas Karttakeskus 2014 ![]() Kerään kirjan saamia arvosteluja tähän pdf-dokumenttiin. Mutta valikoin niistä pienen otoksen suoraan tuohon vierellekin. Päivitetty 19.8.2019 Takaisin Jounin kirjamyymälään |
Lapsiperheen retkeilyopas on Jouni Laaksosen tekemä erinomainen kirja Suomen parhaista päiväretkikohteista. Selkeä kuvaus, tarkka reittikartta ja kaikki muu tarvittava jokaisesta esitellystä paikasta on yhdellä aukeamalla. (Retki-lehti) Opas on täsmällinen, huolellisesti tehty, selkeä, kaunis ja hyvin taitettu. Kuvitus on tarkoituksenmukaista, kauniit kuvat kertovat lisää kohteista. (outa.fi) Jokaisen esittelyn yhteydestä löytyvät reittien kartat, joten erillisen kartan hankkimiseen ei ole tarvetta. (retkipaikka.fi) Laaksosen opas on ainoa lajiaan, sillä tiettävästi muita lapsiperheille tarkoitettuja retkikohdeoppaita ei ole. Kirja täyttää tarpeen mainiosti. (Kainuun Sanomat) Laaksosen kirja on näistä kahdesta retkeilyoppaasta toimivampi silloin, kun on oikeasti retkellä. Kätevästi kierrekantinen ja kooltaan mukavasti käteen sopiva ja pieneenkin reppuun solahtava kirja keskittyy kohde-esittelyihin ja mikä parasta, se sisältää kartat jokaisesta retkikohteesta. (luminen omena -blogi) Näitä retkikohteita (kuten muitakin lapsikohteita) on minusta rasittavaa etsiä netistä, jossa tietoa on äärettömästi. Upea kirja! (sininen keskitie -blogi) Laaksonen on valinnut kohteet mahdollisimman tasaisesti ympäri maata, ja työ on tehty asiantuntevasti. (Latu & Polku) |