Kainuu, Koillismaa,
Pohjois-Pohjanmaa
ja Etelä-Lappi (122+kesken)
Käytännössä kaikki
linjan Kolari-Kittilä-Sodankylä-Salla eteläpuoliset
alueet
kuuluvat tänne. Siinä missä pohjoisempien osa-alueiden osalta
Autiotuvat on-line on varsin kattava, tällä alueella on paljon enemmän
puutteita. Ei minulla aika riitä. Tätä kannattaisi lisäksi jakaa
pienempiin osiin, ja kiva tietysti olisi laajentaa koko eteläiseen
Suomeen, mutta ei näytä todennäköiseltä, että koskaan ehtisin
sellaiseen urakkaan ryhtyä. Tämän alueen ja eteläisemmänkin Suomen
osalta lisää tupia löytyy kirjastamme Joel Ahola ja Jouni Laaksonen: Suomen autiotuvat, Karttakeskus 2020.
Metsähallituksen autiotuvat löytyvät sivuilta luontoon.fi ja vielä
lisää tupia löytää saman instanssin
karttapalvelusta retkikartta.fi.
En ole ehtinyt/jaksanut kaikkia Retkikartasta löytyviä
tämän alueen sekalaisia tupia tänne koota.
Näillä kämpillä on tietojen ilmoittaja itse käynyt Milloin-sarakkeen osoittamana ajankohtana. Muista, että jos tyyppi on pienillä kirjaimilla (esim. pk), kämpällä ei ole puuhuoltoa! Katso tarkemmin selityksiä kämppäluetteloon.
Kämpän nimi | Tyyppi | Koko | Kamiina/ Takka |
Kaasu | Vesi | Sauna | Talvi | Milloin | Sijainti | Huomautuksia |
Aalistunturi | AT | 1 |
K |
- |
? |
- |
ok |
03/09 joa |
Kolari |
Entinen palovartijan maja, moottorikelkkareitin varrella. Remontoitu ja hyväkuntoinen. Pihassa kolmiomittaus-/palovartiotorni. "Hulppeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin." |
.Ahmatupa | AT(+VT) | 6(+10) | K | on | puro | lukittu
sauna |
ok | 10/19
jel |
Syöte | Selkävaaran
pohjois-koillispuolelle.
Avoin AT, jossa sesonkiaikana kahvio. AT:ssa myös nukkumaparvet.
VT:aan kuuluu puron varren lukittu sauna. Patjat, peitot ja tyynyt sekä
autio- että varaustuvassa. Lisäksi molemmissa kattiloita ja
astioita. Puron varressa myös avoin kota. Varaustuvassa lisäksi kaasuvalo. VT:ssä kerrossängyt kuudelle ja parvella tilaa neljälle. Huom! Jos etsit Riisitunturin kansallispuiston lähellä olevaa Ahmatupaa, katso Karitunturin kohdalta. |
.Aihkipetsi |
PT |
2 |
K |
on |
lampi |
- |
ok |
09/15 jel |
Salla |
UKK-reitin
varrella, Kalliolammen rannalla. Kämpällä lukee, että ei saisi yöpyä kuin hätätapauksissa. Kuitenkin seinänvieruspenkki on nukkumaleveä ja kämpässä on kaksi patjaakin. |
.Ala-Valkeinen | AT | 6 | K | - | puro | - | ok | 06/23 jn |
Hossa | 5 patjaa. Remontoitu kesällä 2011, mm. uusi lattia, laverit, pöytä ja kamiina. 07/18: Soraväylä tulee lähelle. Erittäin hyvin säädettävissä oleva Kota-kamiina. Puron ohella myös järvi on kirkas ja maukas. |
.Annintupa | "PT" | - | T | - | joki | - | ei | 08/10 jel |
Syöte | Pärjänjoen Anninkosken rannassa, ladun varressa. Heti Iso-Syötteen pohjoispuolella. Tupamainen neliskanttinen rakennus, mutta kotamainen sisustus ja varaamaton uloslämpiävä tulisija keskellä. |
.Ansakämppä | AT | n.
20 |
K | on ulkona | joki | - | ok | 09/15 jel |
Oulanka | Ansakämppä paloi maan tasalle
25.12.2002. Uusi Ansakämppä rakennettiin 1,2 km vanhasta Ansakämpästä etelämmäksi. Karhunkierroksen varrella ja Oulankajoen törmällä. |
.Elämys | sauna | - | kiuas | - | puro | on | - | 06/17 jel | Pudasjärvi | Jaurakkavaarassa Kupson kutsu -luontopoluston varressa oleva avoin sauna. Pihassa myös laavu. |
.Erotusaita (Pikku Papinsuo) | pk | 6 | K | - | - | - | (ok) | 07/17 jel |
Litokaira | Yhtenäiskoordinaatit: 7305750, 3467850. Puhdasta juomavettä ei löydy läheltä. |
.Haarainselkä | PT | 2 | K | - | Tun- turi- oja 700 m |
- | ok | 05/18 jel |
Pyhä-L | Pikkukurun keskeltä 2,5 km
etelään, Tunturiaavan
eteläpuolella, Haarainselässä, puiston rajaa
noudattelevan
latu-uran varrella. Kesällä rauhallinen, talvella vilkas.
Yksinkertainen
ikkuna. Tunturiojan varressa latusillan vieressä on yksityinen mökki, joka on siis eri kämppä. |
.Hanhilampi | pk | 2 |
K | - | lampi | - | ok | 07/18 mi |
E-Kuusamo | Pieni 1930-luvulla rakennettu
kämppä, ei huussia.
Aivan rajavyöhykkeen tuntumassa. Iivaarasta kaakkoon,
Parvanpäällinen-järven
pohjoispuolella pienen lammen pohjoisrannalla GT:ssä rakennus. 08/15: Kämpällä oli tehty keväällä 2015 remonttia: uusittu tuvan kattohuopa ja vaihdettu uusi kamiina ja savupiippu. 07/18 kommentti: Keskimäärin noin 9 kävijää vuodessa. |
.Hela |
AT |
|
|
|
joki |
- |
|
07/08 jel |
Taival- koski |
Iijoen
rannalla sijainnut Helan autiotupa on palanut toukokuussa 2008. |
.Hiltusen kämppä | AT | 4 (/6) | K | - | oja/hete | - | ok | 02/12 jel |
Syöte | Iso-Syötteen luoteispuolella,
Ahmatuvalta lounaaseen
(P 7285984 E 3522070). hi 01/04: "Kamiina puhki toiselta sivulta ja pohjasta. Soitten ympäröimä kämppä on rauhallinen, ja Syötteen kansallispuisto tarvitsee myös tällaisen paikan, jossa on vähän kulkijoita." pt 03/07: "Tupa on remontoitu syyskesällä 2005 uuteen uskoon: katto ja lattia on uusittu, kamiina vaihdettu uuteen. Lämmin tunnelmallinen tupa, poluton ja umpisen takana. Vähän kulkijoita. Metsälän kyläläisten entinen metsästyskämppä, nykyään MH:n hallinnassa." |
.Hoikkalampi |
AT |
6 |
K |
- |
lampi |
- |
ok |
07/10 jel |
Syöte |
Syötteen
kansallispuiston pohjoisosassa, UKK-reitiltä tulevan
sivupistopolun päässä, Hoikkalammen itäpuolella.
Vuonna 2006 rakennettu uudenkiiltävä tupa. |
.Hulminaho |
AT + AT |
5-6 + 1 |
K + K |
- |
joki |
- |
ok |
2004 jel |
Kainuu |
Puolangalla Pirttijoen melontareitin varressa. Kaksi tupaa samassa pihapiirissä, molemmissa kamiinat. |
.Huttujärvi | VrT | 4 | K | on | kaivo | lukittu sauna | ok | 07/19 jel | Pyhä-L | Huomaa, että vuokratuvan pihapiirissä on kaikkien käytössä oleva keittokatos. Rantaan menee pitkospuut. Laituri on huonokuntoinen (2019), mutta pääsi siitä uimaan. |
.Huttuloma | AT | 6 | K | on | kesällä kaivo |
- | ok | 06/18 jel |
Pyhä-L | Talvella kaivo on jäässä, vesi lumesta. |
.Hämeaho | AT | 4 | K | - | lampi | - | ok | 06/15 ksa |
Itäraja | Pahkalammesta itään, aivan
rajavyöhykkeen
pinnassa. Laverit ja lattia uusittu 2003. 06/2015: "Tupa on kärsinyt melko pahasti vuotaneesta katosta. Uuden katon rullat on tuotu, joten pinnoite on menossa vaihtoon. Toivottavasti vaihtavat myös eristeet." |
.Iso
Litjojärvi uusi |
AT |
10 |
K |
- |
järvi |
- |
ok |
04/23 mmä |
Litokaira |
Ison
Litjojärven kaakkoispuolella Litjonpalossa. Noin 150 m
järvestä, kämppä ei näy järvelle.
Rakennettu tammikuussa 2005. Kamiinan hormissa on pelti. 01/17: Laveri on korkealla, sen alla mahtuu hätätilassa toinen melkein kymmenen rivistö nukkumaan. Laverilla patjoja. |
.Iso
Litjojärvi vanha |
at | 3 | K | - | puro | - | ok | 04/22
jel |
Litokaira | Ison Litjojärven itärannassa.
Ilmeisesti tuhoutuneen
Ison Litjojärven kämpän liiteristä tehty pieni ja
tiivis
hirsimaja. 02/08: "Vanha kämppä on edelleen paikoillaan." 01/17: Edelleen ok. Purossa koskikaroja. 04/22: Kämppää ei enää ole. Paikalla muutama hiiltynyt hirsi ja muuta pientä, ei kämpän hahmoakaan. |
4 | K | - | joki | - | ok | 02/03 syö |
Syöte | Isoniemi on lukittu varaustuvaksi vuoden 2002 lopulla! | ||
.Jussinkämppä | AT | 20 | K | on ulkona | järvi | - | ok | 09/15 jel |
Oulanka | Pihassa päiväkäyttöön tarkoitettu kota, jossa keskellä tulisija. |
Juurikkajoki |
AT |
3 |
K |
- |
joki |
- |
ok |
09/13 hu |
Kainuu |
Kuhmossa, Vuosanganjärven luoteisrannalla, Juurikkajoen suussa joen koillisrannalla. 09/2013: "Majava asustelee Juurikkajoella ja on tulvittanut sitä metsän puolelle peittäen tuvalle tulleen polun osin. Järvellä asuu joutsenia, jotka taistelevat majavan kanssa jokisuun herruudesta. Ampiaispesistä harmia 9/2013. Sängyt kolmelle, ja niissä heinäpatjat." |
.Jämäshovi |
AT |
3 |
K |
- |
järvi |
- |
ok |
n. 2012 jel |
Kainuu |
Kuhmossa, Jämäsvaaran virkistysmetsässä Jämäsjärven Viitasaaressa. Entinen kalamaja, pieni mutta tunnelmallinen. |
.Jääkärikämppä (Keski-Penikka) | at | 2 | T | - | lähde | - | (ok) | 05/11 jel |
Kivalo | Martimoaavan pohjoispäässä,
Keski-Penikan
juurella. Tuvan yhteydessä laavu, johon mahtuu ainakin 6
henkeä.
Ei MH:n huoltama, mutta puuhuolto pelaa. kunta: Yöpymistä ei suositella, koska tuvan entisöinnissä on tehty virhe: on käytetty painekyllästettyä puuta, josta voi lämmittäessä haihtua päänsärkyä aiheuttavia höyryjä. |
.Kalliojärvi |
PT |
(2) |
K |
on |
järvi |
- |
ok |
03/16 jel |
Salla |
Salmijoen
kanjonin reitin varrella, Kalliojärven rannalla. Ei lavereita. |
.Kaltiolampi | AT | 4 | K | - | lampi | - | ok | 10/19 jel |
Kivalo | Kivalon
ulkoilureitin varrella. (Reitti-infoa 10/2019: Enemmän kyseessä on latu
kuin polku, mutta patikointikin on mahdollista. Reittimerkkejä harvassa
ja pitkospuita ei ole ja polku on tosi hento, mutta toisaalta hienoa
vanhaa metsää suojelualueen osuudella.) Metsähallitus 08/2017: Kaltiolammen autiotupa on purettu huonokuntoisena. Tilalle on tarkoitus rakentaa uusi kesäksi 2018. 09/2018: Eipä valmistunut kesäksi 2018, uusin tieto on että talvella 2018-19 valmistuu. 10/19: Muualta siirretty komea punainen hirsikämppä on käytössä. Tosi hieno! |
.Kantokoski |
AT |
10 |
K |
- |
joki |
- |
ok? |
2004 jel |
Kainuu |
Suomussalmella Piispajoen länsirannalla vanha kämppä. |
.Kapusta | PT | 2 | K | on | - | ok | 06/18 jel |
Pyhä-L | Tuvan luona on kaivonrengas hetteessä, johon kertyy alkukesällä sulamisvettä. Vettä ei tutkita eikä sen riittävyydestä ole takeita. Varaudu siis niin, että tuot tarvitsemasi vedet mukanasi. | |
.Karhunjuomalampi | PT | T | on | lampi | - | ok | 07/11 ahe |
Pyhä-L | Reilun kilometrin reittiä pitkin
Pyhänkasteen
putoukselta itään.
Iso tupa, mutta ei lavereita. Peltinen lämmityslaite, joka on
enemmänkin pieni takka kuin kamiina. |
|
Karhusaari |
PT |
6 |
K |
- |
järvi |
- |
ok |
03/07 pjv |
Posio |
Väljä
kuusikulmainen tupa Yli-Kitkan saaressa. Patjat, huopia. |
.Karitunturin Ahmatupa (juurella) |
AT | 4+4 | K+K | on | puro / lähde |
- | ok | 03/13 jel |
Riisi | 1999: AT+VT on muuttunut VK:ksi. Lukko
uloimmassa
ovessa. 06/2007: VK muuttunut kaksipuoleiseksi AT:ksi. Tuvan nimeksi on kuulemma tulossa Ahmatupa, mutta toistaiseksi kämpän seinässä lukee Karitunturi. Lattioita uusittu. Hyvä lähde n. 100 m kämpästä polun lähellä. 03/13: Ahmatupa lukee oven yllä. Kaksihuoneinen autiotupa tosiaan on. Ei Karitunturille johtavan ladun varressa. |
.Karitunturi (huippu) |
PT | 1(-2) | K | - | n. 50 m tuvasta pohjoi- seen |
- | ok | 10/19 jel |
Riisi | Entinen pv.
Palovartijan torni on purettu
pois. Kamiina
uusittu 2003. 06/07: Uusi lautakatto, uusi ulkolaudoitus. 03/13: Kirintövaaran tieltä Karitunturille johtavan ladun päässä. |
.Karjalainen | AT | 4 | K | - | joki | - | ok | 06/11 jel |
Syöte | Livojoen länsirannalla noin 1 km Pudasjärvi-Posio-kunnanrajan lounaispuolella. |
.Karsikon
kämppä |
at |
3 |
K |
- |
kaivo/ järvi |
- |
ok |
07/17 jel |
E-Kuusamo |
Romevaarassa,
Julma-Ölkyn itäpuolella, Karsikkolammen ja Pienen
Karsikkolammen välissä. Pieni kämppä on kuivalla
maalla noin 100 m Karsikkolammen itäosasta etelään, ei
näy lammelle eikä lampien väliselle Karsikkojoelle. Pihassa olevassa kaivossa oli kuollut myyrä 10/06. 08/15: Kuolleiden myyrien määrä kaivossa oli nyt kymmenkunta ja haju hirveä. |
.Kaunislampi | "PT" | - | T | - | lampi | - | ei | 06/11 jel |
Syöte | Rakennettu kesällä 2003.
Kaunislampi on Jaaskamonvaaran
luoteispuolella. Tupamainen neliskanttinen rakennus, mutta kotamainen
sisustus
ja varaamaton uloslämpiävä tulisija keskellä.
Kaunislammelta johtaa reitti Raatetuvalle ja edelleen Rytituvalle. |
.Keski-Penikka alias Palovartijan maja |
AT | 4 | K | - | ei | - | ok | 05/11 jel |
Kivalo | Keski-Penikan laella, palotornin luona |
.Kerojärvi | AT | 8 | K | on | puro | sauna | ok | 04/18 mi |
Oulanka | Kerojärven itärannalla Oulangan
kp:n koillisosassa. Patjoja. |
.Ketola |
PT |
|
K ja T |
- |
ei |
- |
ok |
2004 jel |
Kainuu |
Puolangalla Kempasvaaran näkötornin pihapiirissä. Siisti tupa ja kauniit maisemat. |
.Kivijärvi |
AT |
6-8 |
K |
- |
joki |
- |
ok |
10/12 hu |
Kainuu |
Kivijärven virkistysmetsässä Ristijärven ja Kuhmon rajalla. 7 km retkeilyreitin varressa vuonna 1957 rakennettu uittokämppä. 10/12: "Suuri savottakämppä, joka muistuttaa enemmän 50-luvun mökkiä. Puuhuolto on, mutta käydessä 10/2012 paikalla oli valtavia pöllejä, huono kirves ja tylsä saha. Ei tullut kamiinaan mahtuvia klapeja saatua. Kylmä yö ja kylmä aamupala ilman kahvia eivät houkutelleet, joten piti palata taskulampun kanssa yöselkään autolle ja kotiin. Täällä on ollut ilmeisesti puiden väärinkäyttäjiä mökkeilemässä, ja siksi puuhuoltoa on "sopeutettu"." |
.Kivirovan porokämppä |
pk |
1-4 |
T |
- |
lähde |
- |
(ok) |
06/07 pk |
Ylitornio |
Aurinkovaarojen
Jotoksen varrella Kivirovan juurella olevalla vanhalla
poroerotuspaikalla. Kuuluu reitin rakenteisiin, mutta ei huussia, ei
polttopuita. Yksi laveri + kapeat seinänvieruspenkit. Takassa
pelti. |
Kivalonaavan
niittypirtti |
PT |
3 |
T |
- |
? |
- |
? |
09/10 ahe |
Napapiiri |
Napapiirin
retkeilyalueella, Vaattunkilammen eteläpuolella, Kivalonaavan
niittykulttuuripolun varressa. Vesipaikka: hete tai muu vesikuoppa suossa tai sitten Vaattunkilampi muutaman sadan m päässä. |
.Koiratupa | "PT" | - | T | - |
oja | - | ei | 10/19 jel |
Syöte | Merkityn reitin varrella lähellä Iso-Syötettä. Annintuvasta noin pari km koilliseen. Tupamainen neliskanttinen rakennus, mutta kotamainen sisustus ja varaamaton uloslämpiävä tulisija keskellä. |
.Koivuselkä | AT | 4-6 | K | - | lähde | - | ok | 05/11 jel |
Martimo | Retkeilyreitin varrella Martimoaavalla. |
.Koseva |
AT |
2 |
K |
- |
järvi |
- |
ok |
04/17 jel |
Kainuu |
Ei oikeastaan ihan Kainuun puolella, vaan
Pohjois-Savon maakunnan Rautavaaran alueella. Mutta koska
Tiilikkajärven kansallispuisto ulottuu Kainuun Sotkamoonkin,
esiteltäköön tässä. Tiilikkajärven Pohjoisniemessä Kosevan tuli- ja
telttailupaikalta satakunta metriä länteen. 03/16: Ei vesiämpäriä, sen sijaan parikin lettupannua. |
.Kukkuri | AT | 7 | K | - | joki | - | ok | 12/20 tla |
Hossa | Remontoitu helmikuussa 2003. Uusi käymälä 2005. Silta Perankajoen yli kämpän kohdalla. Upouusi kamiina joulukuussa 2020, tupa lämpenee nopeasti. Myös katto ja huussi uusittu lähiaikoina. |
.Kutujoenniska |
AT |
5 |
K |
- |
joki |
- |
ok? |
06/17 jel |
Kainuu |
Vaalassa,
Tervajoen-Kutujoen melontareitin varressa. Otermajärven länsiosa on
nimeltään Salmenselkä. Tämän järven luoteispäästä lähtee Kutujoki ja
tupa on joen pohjoisrannalla. Joen yli on silta kämpän kohdalla. |
.Kuukkeli | VrT | 5+5 | K | - | joki | lukittu sauna |
ok | 06/18 jel |
Pyhä-L | Nykyään varaukset luontoon.fi:n kautta. |
.Kuulea | PT | 2 | K | - | puro | - | ok | 10/19 jel |
Koro | Aimojoen latvoilla, Ison Kuuleanjärven
rannassa. Huom! 10/2019: Kamiina oli poistettu! Eikä ole kuulemma tulossa uutta kamiinaa. |
.Kuusikkosaari eli Litokairan porokämppä | AT | 6 | K | on | ? | - | ok | 04/23 mmä | Litokaira | Metsähallitus korjasi entisen avoimem porokämpän huolletuksi autiotuvaksi talvella 2004-05. Isosuon Kuusikkosaaressa, Kuivauslammen lähellä. (Tunnettu joskus myös nimellä Sumusaari.) Kamiinan hormissa pelti. 03/05: Remontti on valmis. 01/17: "Tuvassa ilahduttavasti vieraskirjat vuodesta 1979 alkaen! Patjoja." |
.Laitasaari |
AT |
8-10 |
K |
- |
järvi |
- |
ok |
03/17 jel |
Kainuu |
Suomussalmella
Kiantajärven Laitasaaressa. Reilut 200 metriä uudesta autiotuvasta
itään vanha pikkuinen autiotupa. Avoinna sekin, kamiina ja laveri. |
12/00 jel |
Pyhä-L | Entinen päivätupa Lampivaaran huipun koilliskupeella on saanut lukot oviinsa. Tuvassa toimii latukahvila sesonkiaikoina. | ||||||||
.Latvakangas |
AT |
4 |
K + hella |
- |
puro |
- |
ei |
2004 jel |
Kainuu |
Vanha metsästysmaja
kunnostettiin autiotuvaksi 2001, mutta ovet ovat vääntyilleet eikä tupa
ole talvikelpoinen. Tuvassa on kaksi huonetta, joissa yhteensä noin 4
hengelle makuusijat. Pihassa entinen sauna, johon on tehty neljän
hengen laverit, mutta jossa ei ole lämmityslaitetta. |
.Laukkujärvi | AT | 4 | K | - | järvi | - | ok | 06/23 jn |
Hossa | Lyhyet laverit. Patjat. |
.Lavajärvi | AT | 5 | K | - | järvi | - | ok | 06/20 jn |
Hossa | 03/08: "Vähän vetoinen mutta toimii
kyllä talvellakin." |
Lehtikorkia |
AT |
2 |
K |
- |
? |
- |
ok |
12/04 sv |
Salla SW |
Moottorikelkkauran
sivupiston päässä Lehtikorkian laella. |
.Lehtosaari |
AT |
2+2 |
K+K |
- |
järvi |
sauna |
ok |
01/15 jel |
Kainuu |
Kuhmon Lentua-järven Lehtosaaressa kaksihuoneinen autiotupa, pihassa savusauna. Savusauna muutettiin jatkuvalämmitteiseksi kiuassaunaksi 2017. |
.Liiveri |
AT | 4 | K | - | puro | - | ok | 02/13 vml |
Syöte | Kortevaarassa Ohtaojan varressa. Tupa
peruskorjattu kesällä
2003. Uusi puucee-liiteri. 3 patjaa + sijauspatja. Entinen niittysauna. |
.Lintulampi | AT | 6 | K | - | lampi | - | ok | 02/04 jn |
Martinselk | Lintulammen luoteisrannalla. |
4 |
K | - | ? | - | ok | 02/04 mhy |
Litokaira | Purettu
vuonna 2000. (Yhtenäiskoordinaatit: 7281190, 3468060.) |
||
Lomavaara | AT | 6 | K | - | lampi |
- | ok | 10/11 rth |
Syöte | UKK-reitin varrella juuri Posion puolella.
Peruskorjattu kesällä 2004. Uusi puucee-liiterirakennus. |
.Löytöjärvi |
PT |
|
K |
- |
järvi |
- |
ok |
07/14 jel |
Kainuu |
Paljakan luonnonpuiston
ja samannimisen hiihtokeskuksen välissä, Löytöjärven pohjoispään
länsirannalla. Ilveskierroksen ja ladun varressa. Vain päiväkäyttöön. |
.Martimo-ojan niittytupa |
AT |
4 |
K |
- |
puro |
- |
ok |
05/11 jel |
Martimo |
Martimo-ojan länsirannalla, poluton tupa. |
.Matokuru |
AT |
3-5 |
K |
- |
puro |
- |
ok |
2004 jel |
Kainuu |
Vaalassa, Otermanjärven luoteispuolella, metsäautotien päässä. Löytyy Retkikartasta. luontoon.fi: Poistettu käytöstä 2020. |
Murtoselkä |
pk |
10 |
K |
- |
joki |
sauna |
ok |
06/11 ahe |
Savu- koski |
Savukosken kirkonkylältä noin 20 km noin lounaaseen, Murtoselässä Serrijoen rannalla, metsätien varressa. Pihapiirissä isompi, vanhempi, sotkuisempi ja raihnaisempi porokämppä. |
.Mustalampi | "AT" | 3 | K | - | järvi | - | (ok) | 06/04 jn |
Martinselk | Mustalammin itälaidalla. Rajavyöhykettä on siirretty itään, joten "kämppä" ei ole enää vyöhykkeellä. Ei oikea kämppä vaan pikemminkin laavu, jossa on kamiina ja seinät. Eristämätön katto ja ovi, joten ei kauan pidä lämpöä tallessa pakkasella. |
.Myllykoski | AT | n. 6-7 |
- | - | joki | - | ei | 07/08 jel |
Oulanka |
Juuman kaakkoispuolella Myllykosken alavirtaan
katsottuna oikealla rannalla
vanha myllyrakennus. Pihalla nuotiopaikka. |
Myllykämppä |
at(+VK) |
4 |
K |
- |
joki |
- |
ok |
03/04 ke |
Pyhä-L |
Kitisen pohjoisrannalla Suvannon
kylästä n. 8 km länteen, Keino-ojan suulla.
Astiat. Patjat, viltit ja tyynyt 3:lle. |
.Mäntyhovi (Isosuo) | pk | 4-6 |
(K) | - | ? | - | ei | 04/22 jel |
Litokaira | Yhtenäiskoordinaatit: 7286760, 3467350.
Kamiinan
hormi on korjattu 04/03. 03/13: "En tiedä uskaltaisinko kämpässä yöpyä jos kamiinaan tulet laittaisi. Välipohja on niin epämääräisen näköinen, että sinne saattaa tuli levitä. Kylmiltään siinä kyllä voisi yöpyä." 04/22: Peltikatto on jostain syystä purettu pois, eli välikatto on suoraan sään armoilla. Ei mahda enää kauan vettä pitää, jos enää pitääkään. Vanerilevy on naulattu oven tukkeeksi, eli sisään ei pääse edes kurkistamaan. |
.Näätähaara | ati | monta | hella
yms. |
- | joki | savu-
sauna |
ei | 03/05 lo |
Litokaira | 04/95: Hieno, kalustettu, ränsistynyt
autiotila. 03/05: Tulisijat purettu. Piippu poikki vintillä. |
.Näätälampi | AT | 6 | K | - | lähde | - | ok | 06/11 jel |
E-Kuusamo |
Ahman polku -retkireitin varrella Iivaaran ja Penikkavaaran välissä. |
.Ontipanpuro |
AT |
2 |
K |
- |
puro |
- |
ok |
10/16 ksa |
Kainuu |
Ulvinsalon (suljetun) luonnonpuiston pohjoispuolella,
pienen Ontipanpuron painanteen pohjoistörmällä, aivan rajavyöhykkeen
takarajassa kiinni. 12/2012: "2 sänkyä, patjoja enemmän. Täällä voi seurata rajavartijoita ja susia - venäläiset eivät rauhan aikana näy. Kamiinassa oli jotain kyseenalaista..." 04/2016: "Tupa kärsii eniten kaksijalkaisten käyttäjien vähyydestä. Taitaa piipun juuresta vuotaa jonkin verran. Mennessä Venäjä puoleinen laitimmainen katon verhouslauta oli läpimärkä ja tiputteli harvakseltaan vettä. Pidettyäni lämpöä päällä yön yli, oli lauta kuivahtanut, joten pahasta vuodosta ei voi olla kyse. Pinnoite näytti hyvältä, joten siitä tuo epäily piipun juuren vuodosta. Jyrsijöiden papanoita mahdottomasti." 10/2016: Tupa siivottu perusteellisesti ja tyhjät pullot sekä tölkit viety pois. |
.Pajupuro | AT | 6 | K | - | joki | - | ok | 10/19 jel |
Koro | GT:ssä nimellä Korouoman tupa. Uusi
huussi. 09/11: Sillat ja pitkokset reitillä olivat vaarallisessa kunnossa. Sittemmin reittiä on korjattu, tarkista uusin tieto luontoon.fi:stä. 10/19: Korouoman halkireitillä osuudella Lapiosalmi-Kanjonilaavut reitti ok kunnossa. Osuudella Kanjonilaavut-Pirunkirkko majavan aiheuttamaa tulvaa, aiheutata hieman kiertelyä ja majavapatoja pitkin kulkua, kumisaappaat on hyvä valinta. Edellisen merkinnän jälkeen osuus Kanjonilaavut-Pirunkirkko on suljettu. Silta poistettu, läpi ei voi enää kävellä. |
.Palokkaanlampi |
AT |
4 |
K |
- |
kaivo |
- |
ok |
06/06 jel |
Ylitornio |
Aavasaksa-Muurola-tien
pohjoispuolella lähellä Rovaniemen rajaa. Palokkaanlammen
eteläpuolella. Merkitty (joskin heikko) polku lammen
koillispuoliselta metsätieltä. Patjat. 05/24 luontoon.fi: "Kamiinan käyttö tullaan estämään toukokuun aikana, tupa käytettävissä säänsuojana." |
.Palotunturi |
AT |
2 |
K |
- |
vesi- kuoppa |
- |
ok |
07/23 pm |
Posio |
Kunnostettu vuonna 2022. Talvella Lamminvaarantie
suljettu puomilla, ja tiellä vältettävä ajamista myös kelirikkoaikaan
huhti-toukokuussa. Tätä Mustanrinnantunturin aluetta kutsutaan myös
Kiekinkairaksi. |
.Piikstammi | AT | 2 | K | - | koski | - | ok | 06/11 jel |
E-Kuusamo | Muojärven ja Joukamojärven välisen lasku-uoman rannalla, Piiksilammen eteläpuolella. Alunperin yksityinen kalakämppä, nykyään Multiperän jakokunnan omistuksessa. Riippusilta kosken yli. |
.Pirunkirkko |
"PT" |
|
T |
- |
puro/ joki? |
- |
ei |
07/14 jel |
Kainuu |
Paljakan luonnonpuiston länsipuolella, Ilveskierroksen ja Köngäskierroksen sekä ladun varressa. Neliskanttisessa tuvassa on kotamainen sisustus ja varaamaton uloslämpiävä tulisija keskellä. |
.Pirunkoski |
AT |
8 |
K |
- |
joki |
- |
ok |
2004 jel |
Kainuu |
Vaalassa
Tervajoen-Kutujoen melontareitin varressa. Tervajoen länsirannalla,
itärannan metsäautotieltä pääsee polkua ja siltaa pitkin. |
.Pohjasenlampi |
AT |
3 |
K |
- |
puro |
- |
ok |
06/06 jel |
Ylitornio |
Aavasaksa-Muurola-tien
pohjoispuolella lähellä Rovaniemen rajaa.
Pöytälammesta laskevan Pohjasenojan eteläpuolella.
Merkitty polku lammen kaakkoispuoliselta metsätieltä. Patjat. |
.Pookivaara |
AT + PT |
2 + 0 |
K + T |
- |
kaivo |
- |
ok |
07/13 jel |
Kainuu |
Vaalan ja Utajärven
rajalla Rokuan kansallispuistossa reittien varressa. Samassa
pihapiirissä paljon: 1) Vuonna 1936 rakennettu tunnelmallinen pieni
palovartijan maja (kamiina ja kerrosänky). 2) Palovartiotorni, johon
pääsee nousemaan korkealle, joskaan ei aivan ylimmälle huipulle. 3)
Uusi, vuonna 2011 rakennettu Pookin Paussi -niminen päivätupa (takka,
ei lavereita tai sänkyjä). 4) Lukittu Pookin hiihtomaja, jonka voi
vuokrata (2 kamiinaa ja kakluuni, tilaa 13 hengelle, www.rokua.fi). 5)
Hiihtomajan takana on kaivo, jonka veden laatua ei ole tutkittu. |
.Porontimajoki | AT | 5 | K | on | joki | - | ok | 09/15 jel |
Oulanka | Porontimajoen etelärannalla. Pihalla mylly, laavu 3 h sekä erillinen keittokatos, jossa kaasuliesi. |
.Porontimajoki, mylly | AT | 5 | K | on | joki | - | ok | 09/15 jel |
Oulanka | Vanha mylly on kunnostettu talvikelpoiseksi vuonna 2002. |
.Puikkokämppä | PT | 12 | K | - | lampi | - | ok | 04/18 mi |
Oulanka | 11.4.2013 luontoon.fi: Puikkokämppä on muutettu autiotuvasta päivätuvaksi. Samalla kamiina on paloturvallisuussyistä poistettu. 09/15: Laverit ovat paikoillaan eikä mikään estä nukkumasta, kun vain tiedostaa, että kämppää ei voi lämmittää. Pihalla on normaali tulipaikka puukatoksineen. |
.Puukkojärvi | AT | 3 | K | - | järvi | - | ok | 06/23 jn |
Hossa | 03/12:
"Tupa on rakennettu kesällä 2011 kokonaan uudestaan vähän lähemmäs
liiteriä ja pois harjun rinteestä. Kämppä on täsmälleen entisen
kokoinen, mutta ilmeisesti yhden hirsikerran korkeampi. Ei kolissut pää
niin helposti kattoon. Rakenteeltaan ja sisäjärjestykseltään tupa on
vanhan kopio. Vanhoja hirsiä on käytetty aika paljon ja ainakin oven
runko ja kamiina ovat entiset, samaten torvi. Kämppä on soma ja todella hyvää työtä." |
.Raatetupa | AT | 6 | K | - | hete | - | ok | 02/16 jel |
Syöte | Kumpu-Raatevaaran etelärinteellä
lähellä
lakea. Rytituvasta muutama km länsi-luoteeseen. 09/10: "Niin siistissä kunnossa, että vaistomaisesti riisuimme kengät heti ovensuussa. Rauhallisella paikalla kauniin reitin varressa. " |
.Reimikari |
AT |
4 |
K |
- |
järvi |
- |
ok |
02/17 jel |
Kainuu |
Oulujärven
retkeilyalueella, Niskanselän pienellä luodolla. Hiihtolomaviikoilla ja
ehkä pidemmällekin kevättalvea Vaalan kunta huoltaa latua
Säräisniemestä Reimikariin ja edelleen kohti Vaalan keskustaa. |
Rentukka |
at |
16 |
K |
on |
joki |
sauna |
ok |
07/11 ahe |
Salla |
Vuotoksen voima oy:n omistama (ks.
http://personal.fimnet.fi/luonto/vapaavuotos/voima.html). Yhtiön
sivuilta: "Yhtiön omistamalle ja hukutettavaksi suunnitellulle tontille
on rakennettu Rentukka -niminen kämppä, hyysikkä ja sauna = tukikohta
luontomatkailijoille ja -tutkijoille." Sijainti: Lähellä Pelkosenniemen ja Sallan kunnanrajaa, reilu kilometri ylävirtaan eli Sallan puolelle, Jaurujoen pohjoisrannalla. |
.Riihitupa | "PT" | - | T | - | ? | - | ei | 02/03 syö |
Syöte | Merkityn reitin varrella lähellä Iso-Syötettä. Iso-Syötteen kaakkoispuolella. Tupamainen neliskanttinen rakennus, mutta kotamainen sisustus ja varaamaton uloslämpiävä tulisija keskellä. |
.Riisitunturi | AT | 6 | (K) | on | puro | - | ok | 07/18 mi |
Riisi | Remonttia 2006-07. 06/08: Hyvässä kunnossa. 03/13: Riisitunturin talvisinkin auratulta parkkipaikalta johtaa moottorikelkalla tehty erämaalatu tuvalle. 07/18: Takkamainen kamiina, ei ruuanvalmistukseen. 10/19: pihapiiriin noussut isoikkunainen päivätupamainen, mutta kotakeittiöllinen taukorakennus. 05/24: Autiotuvan kamiina poistettu paloturvallisuussyistä. |
.Ristikallio | AT | 12 | K | - | joki | - | ok | 04/18 mi |
Oulanka | |
.Ristiluoma |
AT |
4 |
K |
- |
järvi |
- |
ok |
2004 jel |
Kainuu |
Risti-Luoma-nimisen järven pohjoisrannalla samannimisella Natura-alueella. |
.Riuska |
AT |
4 |
K |
- |
hete |
- |
ok |
2004 jel |
Kainuu |
Suomussalmen
pohjoisosassa Näljängän koillispuolella on kahdesta osasta koostuva
Riuskanselkosen Natura-alue. Riuskan autiotupa on osasten välissä. |
.Rykimäkuru eli Pyhälampi |
PT | 2 |
K | on | joki 300 m |
- | ok | 06/18 jel |
Pyhä-L | Rykimäkurun päivätuvan nimi on
vaihdettu Pyhälammeksi 2006. |
.Rytitupa | VT!! | 8 | K | on | kaivo/ lähde |
- | ok | 01/13 syö |
Syöte | Rytitupa-autiotupa: Seisoi UKK-reitin varrella, n. 1,7 km Rytivaarasta etelään. Vanha autiotupa palveli vuoteen 2001, jolloin MH rakensi uuden pelkkahirsisen tuvan. Tämä tupa palveli autiotupana vuoteen 2012 asti. Puron lisäksi yläpuolisella suolla oli kirkasvetinen pieni hete. Rytitupa-varaustupa: Metsähallitus siirsi 23.1.2013 Rytituvan uuteen paikkaan. Kokonainen tupa vedettiin jalasten päällä kaivinkoneella entiseltä paikaltaan noin 1,7 km patikkareittiä pohjoiseen, Rytivaaran huipulle. Kevään 2013 tupa oli yleisöltä suljettu remontin takia, mutta kesällä 2013 se avautui VARAUStupana Rytivaaran kruununmetsätorpan pihapiiriin tutustujille. Petipaikkojen määrä kasvoi autiotuvan kuudesta lähes tuplaksi. |
.Ränkänsaari |
AT |
8-16 |
K |
- |
järvi |
- |
ok |
n. 2005 jel |
Kainuu |
Kuhmossa, Iivantiirajärven pohjoispäässä
Ränkänsaaressa. Tupa on Lentiirasta Lentualle johtavan melontareitin
varressa. Talvella on varottava salmipaikan heikkoa jäätä. Iso entinen
uittokämppä. |
.Saarijärvi (Hyrynsalmi) |
TT |
|
T |
- |
järvi |
- |
ei |
07/17 jel |
Kainuu |
Hyrynsalmen ja
Suomussalmen rajalla Saarijärven aarnialeella. Neliskanttinen
tupapamien rakennus on Saarijärven länsirannalla. Tuvassa on kotamainen
sisustus ja varaamaton uloslämpiävä tulisija keskellä. Huomaa, että saman reitin varressa kolmisen km reittiä lounaaseen, Hallan Ukon tärpättitehtaan raunioilla, on myös tupa. Tässä "taukotuvassa/sääsuojassa" ei ole lämmitysmahdollisuutta, mutta laveri on kahdelle. |
.Saunasaari | AT | 2 | K | - | kaivo (kuiva) |
- | ok? | 05/11 jel |
Martimo | Retkeilyreitin varella Martimoaavalla. |
.Salmiaapa |
PT |
1 |
(K) |
- |
joki |
- |
ok |
05/18 jel |
Pyhä-L |
Hiihtoreitin varressa noin 5 km länteen Haarainselkä
PT:ltä, kansallispuiston rajalla. Silta joen yli. Lämmönlähde on
lasiovinen "kamiinatakka", jolla ei voi valmistaa ruokaa. |
.Salmilompolo |
PT |
|
"T" |
- |
lampi |
- |
ok |
08/07 joa |
Pello |
Peltinen
kamiinan ja takan välimuoto. Ei sovellu keittämiseen.
Hormissa pelti. Ei lavereita. Taitaa olla talvella ladun varressa,
kesällä pääsee autolla lähes pihaan. |
.Savilampi | AT | 6-8+ 2 x 3 |
K | on ulkona |
joki | - | ok | 04/18 mi |
Oulanka | Savilammen länsipuolella Karhunkierroksen pohjoisen haaran varrella. Tuvassa kamiina ja 6-8 h laverit, lisäksi 2 lämmittämätöntä pikku huonetta. Kaasuliesi kuistilla. |
.Siilasmaja | AT | 12 | K | on ulkona |
joki | - | ok | 09/15 jel |
Oulanka | Alias Siilastupa. Remontoitu keväällä 2009. |
Siperia | PT | - | K? | - | puro? | - | ok | 07/01 pt |
Kivalo | Ei lavereita, mutta reilunkokoinen kämppä. Tie pihaan. Metlan Kivalon tutkimusalueella Vanttauskosken lähellä. |
Soiperoinen | "PT" | - | T | - | ? | - | ei | 02/03 syö |
Syöte | Syötteen kp:n Salmitunturin osan eteläpuolella, Soiperoinen-järven etelärannalla. Tupamainen
neliskanttinen
rakennus, mutta kotamainen sisustus ja varaamaton
uloslämpiävä
tulisija keskellä. |
.Suonperä |
AT |
(3) |
kiuas |
- |
ei |
- |
ei |
2004 jel |
Kainuu |
Vaalassa Laajanlammen
polun ja Suonperän ladun varressa vanha niittysauna. Tupa on hatara (ei
pakkasen- eikä hyttysenpitävä) ja lämmityslaitteena on vanha kiuas (ei
sovellu ruuanvalmistukseen). Kapeita seinänvieruspenkkejä. Reitin ja
ladun varressa noin 5 km lähempänä Vaalan keskustaa on Laajanlammen
normaalin muotoinen laavu, jossa on kaksi erikoisuutta: Laavun sisällä
on kamiina ja etuseinän saa tavallaan peitettyä paksulla hyttysverkolla. |
.Särkän maja | AT | 3 | K | - | kaivo | - | ok | 06/15 ksa |
Itäraja | Särkkälammesta vajaan kilometrin koilliseen, rajavyöhykkeen lähellä ja Itärajan retkeilyreitin varrella. Patjat. |
.Taimenmutka | AT | 8 | K | - | joki | - | ok | 05/20 hru |
Syöte | Tupa paloi maan tasalle 20.9.2018. Pudasjärven kunta rakennutti uuden tuvan, joka valmistui joulukuussa 2019! |
.Taivalköngäs | AT | 15 | K | on | joki | - | ok | 04/18 mi |
Oulanka | Uudet riippusillat 2006. HUOM! Tupa oli vähällä palaa 7.8.2022. Saatiin onneksi sammutettua, mutta tupa on pois käytöstä ainakin syksyn 2022. |
.Teerilampi | AT | 6 | K | - | lampi | - | ok | 07/22 jn |
Martinselk | Lintukankaan itäpuolella. Hyvät patjat. 07/22: Ennallaan, paitsi uusi kamiina, Harvia. |
.Teerivaara | "PT" | T | - | - | ei | 07/21 jel | Syöte | Syötteen luontokeskuksen lähellä Teerivaaran huipulla reitin varressa. Tupamainen neliskanttinen rakennus, mutta kotamainen sisustus ja varaamaton uloslämpiävä tulisija keskellä. | ||
Tenniön
pirtti |
at |
5+25 |
K |
- |
lähde- lammikko |
sauna |
ok |
06/11 ahe |
Salla |
Kuoskusta
etelään lähtevän metsätien varressa. 10/10: "Autiotupa 5 h (kamiina) ja pääpirtti noin 25 h (5 huonetta, 2 kamiinaa, puuhella, takka). Erillinen sauna, vesi lähdelammikkosta/vesikuopasta, autolla pihaan, talviasuttavia." |
.Tervonniemi | AT | 4 | K | - | joki | - | ok | 04/23 mmä |
Litokaira | Kivijoen länsirannalla Tervonojan
kohdalla. Kelkkareitin lähellä, mutta parisataa metriä sivussa. Patjoja. 04/23: "Tupa kaipaisi kunnostusta, kattohuovat odottivat eteisessä laittajaa jo toista vuotta. Jossain vaiheessa oli katosta tullutkin jo vettä läpi." |
.Toraslampi | AT | 4-6 | K | - | puro/ lampi |
- | ok | 10/19 jel |
Syöte | |
.Tulijärvi | AT | 4 | K | - | järvi | - | ok | 02/04 jn |
Itäraja | Itärajan retkeilyreitiltä kilometrin sivupisto. Tulijärven läntisen lahden etelärannalla. |
.Tuulentupa |
AT |
8 |
K |
- |
vesi- kuoppa |
- |
ok |
2004 jel |
Kainuu |
Ristijärvellä UKK-reitin
ja Saukkovaaran vaellusreittien sekä latujen varressa. Vesipaikaksi
löytyy kaivonrenkaalla varustettu kuoppa n. 400 metrin päästä tuvalta
pohjoiseen. Peruskartasta löytyy Kaivo-merkintä. |
.Utsu |
AT |
|
T |
- |
lähde |
- |
ei |
10/19 pk |
Ylitornio |
Aurinkovaarojen
Jotoksen varrella kunnostettu viehättävän
kesäkentän pirtti. Ei talvitiivis. 06/07: Ei polttopuita . Aurinkovaarojen Jotos on hyvin merkitty reitti. |
.Vaara-Salminen | AT | 6 | K | - | lähde | - | ok | 09/10 so |
Syöte | Pyhitys-vaaran lounaispuolella
Vaara-Salminen-järven
etelärannalla. Entisen kiintolaavun paikalla. Hyvä varustus: 3 venettä, kaira, retkipatjoja ym. Tupa paloi lokakuussa 2020. |
.Valtavaara | PT | - | - | - | - | ok | 06/15 jel |
Oulanka | Entinen palovartijan maja. Polttopuut ja huussi 200 m päässä kodalla. Vesipaikka lampi 800 m päässä. HUOM! Kamiina poistettu. Metsähallitus Facebookissa 01/2020: "Valtavaaran päivätuvan huonokuntoinen kamiina on poistettu tänään käytöstä paloturvallisuuden vuoksi. Tupaan ei asenneta uutta kamiinaa. Historiallisesti arvokkaan palovartijan tuvan säilyminen halutaan varmistaa poistamalla kamiina käytöstä. Valtavaaran huipun retkellään voi evästelytulet tehdä Valtavaaran kodalla, jonne on on 300 metrin matka alempana rinteeseen. Kodan pihapiirissä on puuvaja ja käymälä, ja tuvalta on reitti ja viitoitus kodalle." |
|
.Vinola | AT | 4 | K | on | joki | - | ok | 06/11 jel |
Syöte | Salmitunturissa. Jylkynlammen
lähellä Kutinojan
varressa itäpuolella. Kutinojan voi ylittää 200 m
kämpän
yläpuolelta. Entinen jahtikämppä, tupa peruskorjattu syksyllä 2003. Uusi puucee-liiteri. |
.Vorlokki |
VrT |
4 |
K ja T |
on |
lähde |
sauna |
ok |
11/07 jel |
Kainuu |
Vorlokin kämppä toimii
vuokratupana vuosittain 1.5.-31.12. ja latukahvilana 1.1.-30.4. Tupa
sijaitsee Ukkohallan hiihtokeskuksen lähellä, Pienen Tuomivaaran
lakialueen ja rinteitä kattavan Vorlokin Natura-suojelualueen sisällä.
UKK-reitti ja Pienen Tuomivaaran luontopolku kulkevat tuvan läheltä
(200 metrin pistopolun päässä) ja latu tuvan kautta. |
.Välitupa | "PT" | - | T | - | ? | - | ei | 02/03 syö |
Syöte | Ladun varrella lähellä Iso-Syötettä. Annintuvasta noin pari km luoteeseen. Tupamainen neliskanttinen rakennus, mutta kotamainen sisustus ja varaamaton uloslämpiävä tulisija keskellä. |
.Väärälampi |
AT |
2 |
K |
- |
hete |
- |
ok |
11/12 hu |
Kainuu |
Kuhmossa, Juortanansalon alueella. Läheisen metsäten päästä tulee polku tuvalle. 11/12 hu: "Todella tunnelmallinen, pieni ja matala vanha tupa, joka lämpiää hyvin. Laveri, jolle pari henkeä mahtuu. Marjastajat käyttävät eniten kahvitelupaikkana; susien ulvontaa kuultu." |
.Yli-Luosto | AT | 6 | K |
on |
puro | - | ok |
03/15 jel |
Pyhä-L | GT:ssä kämpän nimenä
Luosto, Luoston
tunturiselänteen luoteiskulmassa. 08/04: Kamiinan luukku rikki. Katto vuotaa (hitaasti). 02/05: Uusi Jötul-kamiina asennettu ja katto korjattu. |
.Ylpiätupa | "PT" | - | T | - | ? | - | ei | 02/12 jel |
Syöte | Merkityn reitin varrella lähellä Iso-Syötettä. Annintuvasta noin muutama km luoteeseen. Tupamainen neliskanttinen rakennus, mutta kotamainen sisustus ja varaamaton uloslämpiävä tulisija keskellä. |