Olin sopinut kahden kaverin kanssa, että lähdetään vaan vaellukselle saman tien Erävaelluksen SM-kilpailujen jälkeen. Kun nyt valmiiksi on Lapissa, niin mikä jottei. Polvi kyllä kipeytyi kisassa pahoin, mutta eipä se onneksi kuitenkaan enää viikon vaelluksellamme liikoja vaivannut. Seurailimme vanhaa SMY:n Pallas-Ylläs-viittapolkua, josta viittoja on jäljellä ehkä yksi ja polustakin löytyy vain satunnaisia pätkiä.
Alueen kartat: ulkoilukartat Pallas-Olos ja Ylläs-Levi
1:50 000 sekä GT 16.
Webissä kartalle pääset esimerkiksi Maanmittaushallituksen
Karttapaikassa.
Univelkaa
Erävaelluksen
SM-kilpailuissa kilometrejä kertyi noin 110 neljässä päivässä,
ja unta taas ei liikaa siunaantunut. Sunnuntaina kisan juuri päätyttyä
olisi lepopäivä tai vaikka useampikin maistunut varsin mainiolle,
mutta kun Jouni ja Jussi astuivat ulos bussista, niin mikäs siinä
auttoi kuin lähteä taas jutaamaan. Ja kun totta puhutaan, niin
ainahan se on kiva vaellukselle lähteä, olipa edellisinä
päivinä tehnyt mitä tahansa.
Eikä väsymys
kävellessä vaivannutkaan, mutta Keimiöjärven tuvalle
saavuttuamme en kauan illallisen jälkeen hereillä enää
pysynyt. Kellon ympäri nukkuminen kuittasi suurimmat univelat ja aamulla
lähdimme kohti Aakenusta.
Kylmä sade
Elokuun loppua
elettiin, mutta sää oli varsin kylmä. Koko päivän
vihmoi vettä ja sadeasut ja kumisaappaat olivat hyviä kavereita.
Toisaalta ehkäpä oli kylmyyden ansiota, että hyttysiä
oli vähän. Lounastauolla viritimme erätoverikankaan katokseksi,
ja saimme näin oivan kuivan keittiön. Samanlainen katos oli myös
illalliskeittiössämme Rauhalan kylän lähettyvillä.
Telttayön
jälkeen sää jatkui sateen enteisenä, mutta tänään
sentään pilvipeite välillä repeilikin. Jatkoimme vanhaa
Pallas–Ylläs-reittiä, joka nyt kylläkin heti alkumatkasta
jäi avohakkuun jalkoihin. Hakkuaukean jälkeen löysimme polun
uudelleen ja seurailimme sitä Kolvakerolle asti. Sitten poikkesimme
reitiltä Laavijärven rantaan telttailemaan.
Pahtavuoman ylitys
Pahtavuoman ylitys
toi sopivasti vaihtelua sateiseen taivallukseemme. Reittimme katkaisi kapea,
mutta pitkä suojuotti, jonka keskellä virtasi suopuro. Kahlaaminen
ei käynyt päinsä syvyyden takia, eikä puron pohjan
kantavuudestakaan ollut varmuutta. Niinpä otimme lounastauon tähän
kohtaan, ja samalla kun yksi meistä kokkasi, kaksi etsi kaatunutta,
tarpeeksi paksua puunrunkoa. Parikin sopivaa koivunrankaa löysimme
ja raahasimme ne katsomaamme kohtaan. Keinottelimme ne puron poikki ja
siltahan oli valmis.
Vuoman jälkeen
polku löytyi jälleen muutamaksi hetkeksi. Nousimme kohti Linkukeroa
ja yhytimme merkityn "nykypäivän" reitin. Vietimme yön Linkusilmän
kodan luona teltassa. Linkusilmä on idyllinen lampi korkealla tunturin
kainalossa.
Pyhäjärvelle
Linkusilmältä
oikaisimme suoralla suunnalla kohti Pyhäjärven autiotupaa. Vettä
vihmoi tällä poluttomalla pätkällä samaan tahtiin
kuin edellisinäkin päivinä. Kukasjärven rannalta asti
eli noin viimeiset neljä kilometriä kuljimme jälleen polkua
pitkin. Pyhäojan seudun suo- ja harjumaisema jäi kauniina mieleen.
Pyhäjärven
autiotuvassa oli mukava kuivatella varusteita ja nauttia kämppäilllasta.
Eipä silti, kyllähän sadevarusteet pisarat pääosin
ulkopuolella olivat pitäneet, hiki lähinnä oli tehnyt vaatteita
nihkeiksi.
Aakenus
Loppumatka olikin
oikein luxusta: päivämatkat lyhenivät ja yöpaikat olivat
kämppiä. Nimittäin Moloslehdon porokämpälle suuntasimme
seuraavaksi yöksi, Aakenus-tunturin banaaninmuotoista lakea pitkin.
Tosin Moloslehdossa päätimme sitten kuitenkin nukkua ulkona, komeassa laavussa. Aamusumussa sitten loppuhilpaisu Totovaaran pirtin kohdalla tien varteen ja bussia odottelemaan.
